
Piirin kesäjuhla Ruissalossa korkkasi kesäkauden
Ruissalon paviljonki natisi liitoksissaan, kun eläkkeensaajat viettivät piirin kesäjuhlaa toukokuisena tiistaina. Kaunis ilma ja keväinen luonto loivat sopivat puitteet juhlalle, mikä näkyi ennätysmäärässä osallistujia.
Juhlan järjestäjänä toiminut piirin kulttuuritoimikunta koki heti alkajaisiksi pienen järkytyksen, kun ilmoittautuneiden lisäksi paikalle pyrähti kymmeniä sellaisia, jotka eivät olleet etukäteen ilmoittaneet tulostaan. Tarjottavat hupenivat alta aika yksikön, ja monet jäivät ilman luvattua särvintä. Kulttuuritoimikunnan puheenjohtaja Anja Söderman iloitsi runsaasta osallistumisesta, mutta muistutti, että tarjoilun riittävyyden varmistamiseksi ennakkoilmoittautuminen on ehdottoman tärkeää.
Juhla polkaistiin käyntiin uudella Eläkkeensaaja-laululla, jota johti Jouko Aalto Piikkiön Eläkkeensaajista. Yhdistyksessä on muitakin kultakurkkuja – sen todistivat Päivi Korvensyrjä ja Ritva Timonen, joiden yhteislaulu solisi kuin vuoripuro.
Piirin puheenjohtaja Soili Leppänen toi tervehdyspuheessaan esille yhteishengen ja yhdessäolon riemun. Hän toivoi, että ilo, laulu ja tanssiaskeleet kuuluisivat myös eläkkeensaajien elämään.
Uuden tuulahduksen juhlaan toi tilaisuuden musiikista vastannut upea Taina Laiho.
Vaikka kesäkausi tuo yhdistysten toimintaan väliaikaista taukoa tai hidastumista, on monessa yhdistyksessä myös kesällä pienimuotoista toimintaa, josta ilmoitetaan yhdistysten kotisivuilla ja esim. Facebookissa.
Tilaisuuden monipuolinen ohjelma ja taitavat esiintyjät edustivat EKL-yhdistyksiä eri puolilta piiriä. Kuvia esiintyjistä kuvateksteineen löytyy alla olevasta kuvagalleriasta. Klikkaa ensimmäistä kuvaa, niin saat kuvagallerian auki.
Sirpa Vanhala