Yhdistykset hakevat lisätuloja myyjäisistä
26.11.2021
Vapaaehtoistyötä tekevät yhdistyksemme joutuvat koko ajan painimaan niukkojen rahavarojensa kanssa. Tulot karttuvat lähinnä jäsenmaksuista ja mahdollisista avustuksista. Korona-aika on omalta osaltaan painaneet yhdistyksiä yhä tiukempaan talouskurimukseen, sillä jäsenkato on kauttaaltaan ollut huomattava.
Pienikin kilinä kirstun pohjalle auttaa
Yhdistysten kerhoissa valmistettujen tuotteiden myynti on yksi tapa hankkia kilisevää kirstun pohjalle. Ostajat kiinnittävät useimmiten huomionsa pääasiassa tuotteen hintaan, eivätkä välttämättä tule ajatelleeksi mitä on tarvittu ennen kuin tuote on siihen myyntipöydälle asti päässyt. Minkä osuuden hinnasta muodostaa siihen käytetyt materiaalit ja lukemattomat, palkattomat työtunnit.
Itsekudotut villasukat ovat pitäneet suosionsa myydyimpien tuotteiden joukossa vuosikausia, ja niiden käyttäjäkunta on laaja ikään katsomatta. Mutta myytävien tuotteiden valikoimaa pitää myös uudistaa, jotta ostajakunta pysyy ja kasvaa.
Ikinuorten kukkatuikut ihastuttavat asiakkaita
Ikinuoret Eläkkeensaajat ovat järjestäneet myyjäisiä jo vuosia. Myytävät tuotteet valmistuvat yhdistyksen käsityökerhossa, jossa parhaimmillaan on ollut jäseniä parisen kymmentä. Kerholaiset ideoivat uusia tuotteita, joita sitten toteutetaan. Tuotteiden kehittely kuuluu myös asiaan, kuten Sirpa Hedbergin ideoimassa tuikkukukassa on tapahtunut, kertoo toinen käsityökerhon vetäjistä, Mirja Kulo.
− Jo muutaman vuoden myynnissä olleet kukkatuikut ovat Ikinuorten myydyimpiä tuotteita, joiden kysyntä on suurempi kuin mitä ehditään valmistamaan. Myös tämän vuoden uutuutta, Marjo Lehvosen keksimää kaulariipusta myydään paljon, kertoo Regina Heleskoski.
Yhden kerhotapaamisen aikana ahkerilta kerholaisilta valmistuu noin 3–4 tuikkua ja 2–3 kaulakorua ja sen lisäksi kerholla on oma korttiexpertti, Oili Laine, joka valmistaa sekä myyntiin tulevat että pyöreitä vuosia täyttäville jäsenille lähetettävät kortit. Kerholaiset hankkivat myös materiaaleja ja yhdistyksellä on kierrätys ja alennuslaarit kunniassa.
Ikinuorten tuotteita myydään torimökeissä, Turun kävelykadulla 27.11.–9.12.
Sirpa Vanhala