Ylimääräiset indeksitarkistukset eläkkeensaajille ovat nyt välttämättömiä
22.3.2022
Eläkkeensaajien Keskusliitto vaatii, että eläkkeensaajien tukemiseksi on kansaneläkeindeksiin toteutettava ylimääräinen korotus tehtävä mahdollisimman pian. Lisäksi työeläkkeiden indeksitarkistus on tehtävä vuodenvaihteen lisäksi myös heinäkuussa.
Hallitus ilmoitti 18.3. linjauksistaan koskien määräaikaisia täsmätoimia, joilla vastataan energian hintojen nousuun. Välittömät toimet kohdennettiin palkansaajille työmatkavähennyksen parantamiseen sekä maatalouteen vapauttamalla tuotantorakennuksia kiinteistöverosta määräajaksi. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan lisätoimia on tulossa ainakin maataloudelle ja kuljetuspuolelle.
- Eläkejärjestöt ovat yhdessä ja erikseen ilmoittaneet pitävänsä päätöstä epäoikeudenmukaisena maamme eläkkeensaajille ja vaatineet hallitukselta myös heille suunnattuja täsmätoimia. Otammekin nyt ilolla vastaan sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkisen tekemän esityksen ylimääräisestä kansaneläkeindeksin korotuksesta, toteaa Eläkkeensaajien Keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Kokko.
Helmikuussa yleinen inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan 4,5 prosenttia. Asiantuntijat ovat arvioineet, että maaliskuussa hinnat tulevat nousemaan yli viisi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Eniten nykyisessä tilanteessa on häviämässä omakotitalossa asuva, sähköllä tai öljyllä kotiaan lämmittävä autoilija, jolla kotitalouden inflaatio voi nousta maaliskuussa jopa kymmeneen prosenttiin. Lisäksi asiantuntija-arvioiden mukaan ruoan hinnan odotetaan nousevan tänä vuonna viidestä kymmeneen prosenttia. Elinkeinoministeri Mika Lintilä on arvioinut, että Suomessa ruokaan menee vastedes jopa viidennes tuloista, kun nyt tuo osuus on 11 prosenttia.
- Tilanne on siis oleellisesti pahentunut hallituksen edellisen päätöksen jälkeen. Eläkkeensaajienkin tilannetta on nyt pakko tarkastella uudelleen. Nyt jos koskaan tarvitaan konkreettisia tukitoimia toimeentuloluukulle ohjaamisen sijaan, Kokko jatkaa.
Eläkkeensaajien Keskusliitto kannattaa lämpimästi ministeri Sarkkisen tekemää esitystä kansaneläkeindeksiin toteutettavasta ylimääräisestä indeksitarkistuksesta ja vaatii sen toteuttamista mahdollisimman nopeasti.
Lisäksi esitämme, että maassamme otetaan käyttöön väliaikaisesti menettely, jossa työeläkkeiden indeksitarkistukset tehdään kahdesti vuodessa. Tällainen käytäntö oli voimassa vuosina 1977-1984, jolloin keskeisin syy asiaan oli 1970-luvun alkupuolella öljykriisin seurauksena valloilleen päässyt inflaatio. Indeksikorotus työeläkkeisiin tehtäisiin vuodenvaihteen lisäksi heinäkuun 1. päivänä, jolloin tarkistuksen määrä olisi kaksiviidesosaa (40 %) seuraavan vuodenvaihteen arvioidusta indeksitarkistuksesta.
- Kansaneläkkeisiin tehtävä ylimääräinen tasokorotus sekä esittämämme malli työeläkkeiden korotukseksi auttaisivat eläkeläisten elämää elinkustannusten nopeasti noustessa. Työeläkkeiden osalta se ei juurikaan toisi lisäkustannuksia. Tänä vuonna eläkemeno lisääntyisi mutta se pienenisi vastaavasti ensi vuonna, koska seuraavan vuodenvaihteen indeksikorotus olisi normaalia pienempi. Lainsäädännön valmistelu ja toimeenpano edellä mainittujen indeksitarkistusten toteuttamiseksi tulee käynnistää välittömästi, toiminnanjohtaja Kokko päättää.
Lisätietoja:
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
toiminnanjohtaja Timo Kokko, puh. 050 441 3830
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry on eläkkeensaajien aktiivinen edunvalvoja. Se on perustettu vuonna 1962 ja sillä on takana jo 60 vuotta aktiivista toimintaa maamme eläkkeensaajien hyväksi.